Richard B. Riddick tuo pimeässä näkevistä vankikarkuripalkkasotureista kaikkein kaljuin on tyypilliseen tapaansa päätynyt autiolle planeetalle kuolemaan. No, sehän yleensä loppuu hyvin. Noh, äijä toteaa karskiin tapaansa että sivistys on kaikista suurin synti ja menee täysin natiiviksi. Kalju antisankarimme esimerkiksi kesyttää paikallisen koiradingosuden vai mikäseoli, ja koska ruoho on vihreämpää autiomaan ja myrkyllisten skorpioniliskojen toisella puolella, nappaa yhden pikkuliskon ja alkaa nautiskella siitä lypsämäänsä myrkkyä, koska se kuulemma parantaa luonnollista vastustuskykyä.
Kaikille Pitch Blackin nähneillehän tulee sitten täytenä yllätyksenä että planeetalla on sateiden ja pimeyden esiin houkuttelemia mitälie mudasta esiin ryömiviä skorppioniliskojuttuja jotka haluavat tietysti tappaa Riddickin. Noh, äijä tuumii että on aika vaihtaa maisemaa ja kaikkien suureksi hämmästykseksi planeella sattuu sijaitsemaan palkkasoturien piilopirtti jonka hätämajakan avulla Riddick houkuttelee planeetalle parikin erää palkkionmetsästäjiä, ja yhden ääliön joka on sitä mieltä että 11 kaveria vastaan Richard B. Riddick on overkillia, good for him, joiden aluksen voisi sitten nyysiä.
Noh. Sitten tapahtuu kaikenlaista epäkiinnostavaa ja ne muutamat henkiin jääneet palkkionmetsästäjät ja Riddick lyövät aseensa yhteen, paitsi Riddick jolle ei anneta aseita. Toisaalta kun ottaa huomioon että miekkonen suoritti viidessä sekunnissa semidekapitaation istuessaan kahleissa ja yhdellä jalalla, tappaen idiootin joka ampui ensimmäisessä kappaleessa mainitun Riddickin koiradingosuden vai mikä se oli niin eipä Riddick niitä erityisemmin tarvitsekaan.
Tässä vaiheessa sataa sitten niskaan ja kun pimeässä hiipii niitä skorpioniliskojuttuja niin hyvin menee, erityisesti naisilla, mikä näyttää uhkaavalta ainoan naispalkkionmetsästäjän, Dahlin, kannalta. Vasquez anyone?
Tulipa taas horistua. Joka tapauksessa Riddick on ihan hyvä leffa joka kannattaa katsoa viimeistään Blu-ray julkaisun saapuessa Anttilan hyllyihin. Juoni ei ollut se kaikkein omaperäisin mutta elokuva oli silti mainio eikä kahden tunnin kestostaan huolimatta tuntunut liian pitkältä. Näyttelijöistä mainittakoon pääosan esittäjä Vin Diesel, joka teki mielestäni mainion suorituksen ah niin vähäpuheisen karskinkaljuna palkkasoturina. Lisäksi Karl Urban oli sama juonitteleva pirulainen kuin edellisessä osassakin ja uusista tulokkaista Battlestar Galactican remakesta tuttu Katee "Kara "Starbuck" Thrace" Sackhoff suoriutui hienosti roolistaan tarkka-ampuja Dahlina, jonka seksuaalinen suuntaus meni jotensakin tyyliin: "En pane miehiä. Turpaan saatan panna." Noh. Riddick oli asiasta vähän eri mieltä, mutta ei siitä sen enempää. Musiikkipuolella jälki oli kohtalaista ja elokuvassa käytettiin pariin otteeseen mainiosti lähes täydellistä hiljaisuutta tehosteena mutta mitenkään mieleenpainuvaa se ei ollut.
Tuomiona sanoisin että Riddickin ja toimintaleffojen ystäviin tämä leffa tulee vetoamaan mutta jos ei ole aiempia leffoja nähnyt niin monikin seikka jäänee epäselväksi. Jos et tykkää goresti räjähtelevistä hirviöistä ja miekoilla halotuista päistä niin kannattaa ehkä jättää tämä leffa väliin ja Maker forbid for me saying this, mennä ennemmin mennä kattomaan vaikka kaikki Twilightit dvd:nä. Kehotan kyllä välttämään jälkimmäisen kehotuksen kokeilua sillä uhalla että aivosi sulavat ja valuvat ulos päästäsi nenästä ja korvista mutta omapahan on elämäsi.
Hackett out.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti