Päätinpä sitten käydä kattomassta mistä Pacific Rimistä oikeen oli kyse ja kyllähän se kannatti sillä leffa osoittautui ehkä kaikkien aikojen toimintaelokuvien mammuttimaiseksi esikuvaksi. En oikeasti edes muista milloin olisin yhtä paljon nauttinut aivottamasta turpasaunasta yhtä paljon vaikka elokuvaa tuskin voi syyttää aivottomuudesta kun tekijät huomioidaan.
Elokuva on ohjaaja Guillermo del Toron käsialaa ja sai inspiraationsa japanilaisista mecha-animeista ja sen on säveltänyt Ramin Djawadi, joka on ehkä tuttu Game of Thronesista. Pääosia puolestaan näyttelevät mm. Idris Elba (Prometheus, Thor) ja Rinko Kikuchi (Babel, Norwegian Wood). Erikoismaininnan saa myös GLaDOS, err siis Ellen McLain Jaegerien AI:na.
Elokuva menee sen suuremmitta selityksittä suoraan asiaan eli jättiläismäisten Kaijujen, eli toisesta ulottuvuudesta merihirviöiden turpiin vetämiseen. Joitakin vuosia ennen leffan alkua Tyynenmeren pohjaan aukesi portaali josta Kaijuja sitten aika ajoin putkahtelee pieksettäväksi ja sitä varten sitten kehitettiin Jaegereiksi kutsuttuja jättikokoisia taistelumechasotakoneita.
Joka tapauksessa ihmiset ottaa kumminkin pahasti pataan ja yrittää rakentaa suojamuuria jonka sisään eloonjäänet ihmiset vetäytyy ja kun kokeneita Jaegerpilotteja on vaikea löytää delanneiden tilalle varsinkin kun yhden Jaegerin ajeluun tarttee kaksi tyyppiä joiden aivot on psyykkisesti linkitetty toisiinsa ja Jaegeriin, niin poliitikot pistää pään pensaaseen ja lopettavat Jaegerohjelman tukemisen niin projektin johtaja värvää entisen Jaegerpilotin pistämään Kaijuija pataan viimeisessä epätoivoisessa yrityksessä tuhota Kaíjuja ulospukkaava portaali.
Tämän jälkeen pistetään jättihirviöitä turpaan seuraavat puolitoista tuntia ja lopputuloksena on elokuva, jota eräs hyvin läheisesti tuntemani henkilö kommentoi seuraavasti:
"Ehdottomasti tämän vuoden, ellei jopa kaikkien aikojen paras toimintaelokuva. Menkää katsomaan se." - Aarni Ilonen, 4.8.2013
Kommentti on siis tosiaan henkilöltä joka ei erityisemmin jaksa innostua toimintaelokuvista.
Joka tapauksessa loppuun annan ohjeeksi että menkää mahdollisimman nopeasti lähimpään elokuvateatteriin ostakaa lippu ja katsokaa Pacific Rim.
